toisinaan on vaikee olla tiettyjen kaveri.
mut e se haittaa, mä oon silti.
koska moon aika hiton hyvä kaveri.
nii et asettukaa jonoon.
lähti yks pois kuukaudeks,
ei se o es pitkä aika,
mut katellaa miten elämä muuttuu.
tiiän et toisil, liian monil on muuttunu hiukka rajummin,
ja semmosis tilanteis aina tahtosin
olla vähän vähemmän mä.
haluisin vaik muistaa sata kaunist sanaa
just sillon.
ja halaa vaik se toisis tilanteis tuntus ehkä
kummalta.
aina kans ajattelen et seuraaval kerralla
olen parempi,
mut tietty seuraavaa kertaa ei sais edes tulla.
niin olis hyvä.

lisäks.
tällasii ihmissuhdejuttuj ollu
jo liikaa tälle vuodelle, nyt joko vihdoin
jotain selkeetä
tai sit hetkeks hieman rauhaa, joohan?
huomiohuomio, täällä kaivataan rauhaa.

vanhemmat suhtautuu erilail, kun en asu koton.
oon vapaampi, aikuisempi
…
ainahan ne on suhtautunu muhun plus siskoon
niin kuin ihmisiin, eikä niin kun oltas jotain
alempaa elämänmuotoo.
mut nyt en ole enää niin holhottavissa
ja voin esim vitsailla ryyppäämisest,
mikä on aika lystiä.
varsinkin arton kanssa.

ookoo, ookoo.
kummiskin sanoisin et haluisin jonkun halaan mua
(niin tiiän et sanoin rauhaa)
eikseoo joka tytön unelma.

nyt vaikkas lisää kurkkupastillei kaupast.