Huoh.
Sinne jäi Warszawa, Puola.
Sinne jäi vihaiset vanhat miehet, zlotyt
ja kauniit puistot lampineen ja rakastuneine pareineen.
Sinne mentiin yllättäen ja
sieltä tultiin vielä enemmän yllättäen.
Yhdeksän päivää meni ohi noin vain huihai
ja nyt ollaan täällä takaisin.
Vieraassa maassa oli kesä kun saavuttiin sinne
ihmettelemään kaunista kieltä
ja kovin eurooppalaista ympäristöä ja elämää.
Viikon aikana puihin tuli lehdet ja kesä melkein
pääsi kukoistukseensa.
Suomeen oli matkan aikana hiipinyt lämmin ilma
ihana kevät eikä lunta ollut enää missään.
Tuntui ettei olisi paremmin voinut mennä.
Matkalla oli ihanaa puistojen tutkiskelua
ja ruokakaupassa käymistä,
ja rentoutumista,
ja levyjen ostoa kansien perusteella,
ja eläintarha ja tunnelmointia
ja ehkä opittiin toisistamme jotain uutta.
Oli välillä vähän huoliakin,
mietitytti miten kotipuolessa menee,
ja joitakin oli ikävä,
mutta ei liikaa huolia.
Ehkä matkalle lähtiessä hieman pelotti
tullaanko niin tiiviisti toimeen.
Mutta hienosti meni, paremminkin.
Ei mitään kitkaa, mielestäni,
ja ihmeellistä miten sopivan matkakumppanin saattoi
löytää.
Ja joskus tuntuu, että tykkään ystävistäni ihan
liikaa ja haluaisin koko ajan tehdä jotakin niiden kanssa
ja että painostan ja ahdistan ja
olen hankala.
ja minuun kyllästytään.
mutta sitten ahdistun itse tällaisista
peloistani
ja suutun hieman itselleni.
mutta hyvä etten ole koskaan kauan vihainen
koska muuten vihaisin itseäni tosi kauan ja paljon
ja koko ajan.
<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />
Oma äiti yllätti.
Tiesin että kaikenlaiseen hän on kykeneväinen
ja suutun hänelle useinusein,
mutten hänellekään koskaan ole kauaa vihainen.
ja useasti olen miettinyt miten hän voi olla
sellainen, oltuaan ennen ihan erilainen.
mutta nyt meni ehkä liian pitkälle.
hän tieten tahtoen tuhosi minun omaisuuttani,
leikkasi kysymättä seinällä olleesta maalauksestani
reunasta suuren palasen ja hymyili
kun kysyin mitä on tapahtunut.
nyt olen vihainen,
se oli hieno työ eikä mikään mihin hänellä
olisi ollut oikeutta koskea.
vein sen pois.
ja myöhemmin hän kyselee auttaisiko vihaani
jos saisin tuhota jotain hänen omaansa.
no en sehän on lapsellista.
enkä siksi sanonut ei,
mutten oikeasti halua. eikä hän voi tehdä mitään
mikä korvaisi tyhmän temppunsa,
mutta viha laantuu
ehkä jopa liian pian.
annoin aikoinaan anteeksi nopeasti senkin
liian ankaran rauhoittelumenetelmän.
mutten halua nyt
katsoa häntä
kuunnella häntä
puhua hänelle.
vaikka hän yrittää kaikkea.
en halua kuulla että tekisin tästä liian ison numeron.
puolastapaluujuhlat oli eilen.
meni yli ja överiksi.
nyt nolottaa hieman, kaverit joutuvat kestämään
humalaista minua, joka ei ole sellainen kuin haluaisin olla.
on kiva olla pienessä suloisessa
mutta tuliaisvodkalla meni herkästi hieman yli. hyvin paljon yli
ja joskus muulloinkin.
se raja on niin vaikea huomata,
sen yli menee liian helposti.
mutta kaikki puhuvat minulle yhä
joten kai se on inhimillistä.
nyt ei tosin tee mieli koskea mihinkään.
hetkeen.
huomenna voi olla jo mieli muuttunut.
enkä osaa nyt sanoa mikä on
harmittaako äitini vain
vai joku muu,
mutta on epämääräisen haikea ja alakuloinen olo
ja tuuli puhaltaa hieman kylmästi.
kolme päivää vasta ollut takaisin suomessa kotona,
puolassa oli ihanaa ja sieltä oli ihana tulla takaisin.
mutta.
haluaisin pian takaisin maailmalle, kiitos!
haluaisin kauas ja jonnekin ihan erilaiseen paikkaan.
ja ottaisin niin mielelläni mukaan yhden ystävän
jos hän haluaa vain lähteä kanssani
jos en tukehduta häntä.
ja haluaisin pois kotoa
ja pois helsingistä
ja pois suomesta
ja ystävien luokse.
menisin meksikoon mielelläni,
italiaan
espanjaan
intiaan
venäjälle
kroatiaan
bosnia-hertsegovinaan
minne vaan.
mutta haluan lentokoneeseen ja äkkiä.
POIS täältä tutusta ja turvallisesta!
pois tästä ikävästä maailmalle.
Kommentit