no niin. taas täällä. lällää.
tapasin -tahtomattani, mutta kuitenkin-
vanhan sedän, joka kertoi tarinoita sodanaikaisesta
ja -jälkeisestä Helsingistä
ja bussissa tunki viereen istumaan.
mene pois mene.
kohteliaisuus on toisinaan niin...ikävää.
mutten kai halua olla ihan tylykään,
jos koskaan voisin.
niin olen minä kiltti ja
...mukava.
ja maailma mullistui tänään hienolla
tavalla. hain kuvat. heti ensimmäinen
niin hieno mutta ehkä se johtui vaan siitä,
että kaverit on niin kauniita.
toinen kolmas neljäs hienoja.
mirjamihan osaa, hitto vie,
kuvata!
huutomerkki huutomerkki huutomerkki.
ranskalaiset on niin kummallisia. helsinkiläinen
vääntyy englanniksi ranskalaisen suussa helsinkier
se kuulostaa niin fiiniltä
eikä ollenkaan siltä miltä helsinkiläinen
sanana ja tyyppinä kuulostaa.
mutta jos ryhdytään kaikki helsinkier-henkilöiksi
ja rakennetaan satatuhattakahvilaa ja tehdään
tästä kaupungista sypäär
eli paris kakkonen
niin onko sitten mitään hohtoa enää siinä aidossa
sypäärissä.
ehkä tykätään mieluummin että pidetään tää
hesana
että saadaan nalkuttaa. ja sitten voidaan mennä
kalliille -tai ehkä tosi tiukalle- pariiisin
syksyviikonloppumatkalle ja palatessa
ihastella sitten jotain *rumasana*n
nähtävyyksiä ja unohtaa
että tarkotus oli ottaa selvää eli tutustua
vieraisiin kulttuureihin
eikä katsella jotain teräskehikkoa.
no tässä onkin syvimmäinen
olemukseni: kunen muuta osaa,
nalkutan niinkuin kunnon helsinkier ainakin
enkä tee asialle mitään eli en lähde
itse vaikka tuijottamaan jotain
maailmankuuluja tuijotuksenkohteita.
näkemiin.